Jussi Mustikkamaa

TEKIJÄT
IMG_2727-blackwhite

Journalisti, juontaja ja kuvaaja

Takanani on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus journalismista ja mediatyöstä täältä Seinäjoelta ja pohjalaismaakunnista. Kirjoitan ja kuvaan esimerkiksi sanomalehtiin, aikakauslehtiin, asiakaslehtiin ja seurajulkaisuihin. Olen myös juontanut vaalikeskusteluja ja isojakin yleisötilaisuuksia.

 

Mediatyöt aloitin nuoruusvuosina 80-luvulla, joten tämä ala ja sen huikea kehitys on tullut tutuksi viiden vuosikymmenen aikana, vaikka ikää itselleni ei ole vielä kertynyt edes kuuttakymmentä vuotta. Kokemusta on kertynyt Yleisradiosta suorien lähetysten juontamisesta radiostudiosta ja televisiokameroiden edessä työskentelystä.

 

Työkokemukseni on laaja, intoa ja verkostoja yhteiskunnan eri alueilta löytyy. Korona-aikana opiskelin uuden ammatin logistiikka-alalta ja ajoin kaksi vuotta linja-autoa, ja se kokemus toi omat näkökulmat moneen eri asiaan. Saattaapa tämä freelancetoimittaja edelleen aika ajoin hypätä bussin rattiin.