Joonatan Reunanen

Joonatan_Reunanen

Joonatan Reunanen

Toimittaja

Olen globaalisti ajatteleva paikallinen toimittaja, jolla on tausta maantieteessä, journalistiikassa ja valtiotieteissä. Olen tottunut työskentelemään yhteiskunnallisten ja luonnontieteellisten kysymysten rajapinnoilla ja saanut käytännönläheisen toimittajakoulutuksen Ylen Uutiskoulussa.

 

Minua kiehtoo, miten yhteiskunnalliset ilmiöt kietoutuvat toisiinsa ja näkyvät eri alueilla. Olen huolestunut epätasaisen kehityksen yhteiskunnallisista vaikutuksista, minkä vuoksi olen syventynyt Suomen aluerakenteen ymmärtämiseen, eri alueille kohdistuvien investointien seurantaan sekä niiden taustalla vaikuttavien päätösten avaamiseen.

 

Viime vuosina olen työskennellyt Ylen yhteiskunta- ja politiikkatoimituksessa, Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa sekä Maaseudun Tulevaisuudessa, jonne kirjoitan yhä avustajana. Hallitsen tiedeviestinnän ja haluan kehittyä tieteen popularisoimisessa.

 

Olen asunut Salon lisäksi Helsingissä, Tampereella sekä ulkomailla Uppsalassa ja Brysselissä, jossa perehdyin EU-politiikkaan.