Kukka Ranta

KukkaRanta-2022-MV-web

Kukka Ranta

Tietokirjailija, tutkiva toimittaja, valokuvaaja

Olen yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ihmisoikeuksiin ja ympäristökriiseihin erikoistunut freetoimittaja, dokumentaarinen valokuvaaja ja tietokirjailija. Suurin intohimoni on tutkiva ja narratiivinen featurejournalismi.

 

Kirjoitan ja kuvaan muun muassa Helsingin Sanomiin, Ylelle ja Maailman Kuvalehteen. Olen laatinut artikkeleita, reportaaseja, esseitä, kolumneja ja kuvareportaaseja lukuisiin sanoma- ja aikakausilehtiin Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi olen avustanut Yleisradion Maailmanpolitiikan arkipäivää -radio-ohjelmaa.

 

Olen kirjoittanut ja kuvittanut tietokirjat Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (Kustantamo S&S, 2019), Kalavale – tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla (Into Kustannus, 2012) ja Muutaman töhryn tähden (Into Kustannus 2011), sekä kirjoittanut artikkeleita useisiin tietokirjoihin.

 

Viimeisten 15 vuoden aikana olen työskennellyt monissa eri Euroopan, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa, miehitetyssä Palestiinassa ja Israelissa, sekä Keski- ja Kaakkois-Aasiassa.

 

Valmistuin Helsingin yliopistosta 2013 valtiotieteiden maisteriksi ja opiskelin visuaalista journalismia Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuonna 2023 valokuvani palkittiin 1. kunniamaininnalla Kuvajournalismi 2022 -kilpailussa uutiskuvan kategoriassa.

 

Parhaillaan Lapin yliopiston väitöskirjatutkijana olen erikoistunut alkuperäiskansaoikeuksiin ja arktisiin ympäristöhaasteisiin tarkastelemalla vihreän siirtymän myötä kasvavien teollisten maankäyttöpaineiden ihmisoikeusvaikutuksia.