Hanna Kokkonen vakinaistettu Mediakunnan toiminnanjohtajaksi

Mediakunnan toiminnanjohtajana vuoden verran toimineen Hanna Kokkosen työsuhde on vakinaistettu. Kokkosen mukaan vakinaistaminen mahdollistaa paneutumisen media-alan ammattilaisten työosuuskunnan pitkäjänteiseen kehittämistyöhön.

 

– Tärkeää on myös yhteistyön rakentaminen sekä Journalistiliiton että muiden ammattiliittojen ja osuuskuntien kanssa. Laajasti ajatellen kyse on itsensätyöllistäjien aseman parantamisesta, Kokkonen sanoo.

 

Kokkonen pitää yhtenä keskeisenä tehtävänään uusien työmahdollisuuksien löytämistä jäsenistölle tilanteessa, jossa perinteiset työsuhteiset työt media-alalla vähenevät.

 

– Työssä tuo tyydytystä erityisesti ihmisten eteenpäin ohjaaminen, tekijöiden ja asiakkaiden yhdistäminen. Se, että pystyn kertomaan jäsenten osaamisesta paitsi töiden tilaajille myös auttamaan jäseniä oivaltamaan omat vahvuutensa ja osaamisensa laajuuden, Kokkonen kuvailee.

 

Vuonna 2017 perustetun Mediakunnan jäsenmäärä on kahden toimintavuoden aikana kasvanut tasaisesti ja on nyt noin 230. Kokkonen on huomannut, että monelle jäsenelle tärkeitä ovat Mediakunnasta saatavat neuvot esimerkiksi asiakkaita lähestyttäessä. Joukkoon kuuluminen tuo turvaa ja parantaa neuvotteluasemaa töistä sovittaessa, Kokkonen sanoo.

 

FM Hanna Kokkonen aloitti Mediakunnassa viime vuoden huhtikuussa määräaikaisena toiminnanjohtajana työvapaan sijaisena. Kokkonen siirtyi Mediakuntaan kustannusosakeyhtiö Otavasta, jossa hän toimi Oppimisen palveluiden toimituspäällikkönä.