11 Apr Mediakunta jatkoi kasvuaan
Posted at 08:14h
in Uutiset
Mediakunnan kuudes jäsenkokous järjestettiin Helsingissä 5. huhtikuuta. Kokouksessa toiminnanjohtaja Hanna Kokkonen ja puheenjohtaja Simon Huldén esittelivät viime vuoden toimintaa. Jäseniä on tullut lisää ja liikevaihto on kasvanut, vaikka on eletty korona-aikaa. Osuuskuntaan liittyi 26 uutta jäsentä, ja vuoden 2021 lopussa jäseniä oli 280. Vuonna 2021 liikevaihto kasvoi yli 1,7 miljoonan euroon. Tulos oli noin 11 000 euroa.
Vuonna 2021 jäsentapaamisia ei järjestetty ja esittelytilaisuudet järjestettiin etäyhteyksin. Nyt pidetyssä jäsenkokouksessa jäsenet pääsivät tapaamaan toisiaan pitkästä aikaa.