10 May Vuosi 2020 oli Mediakunnalle hyvä
Mediakunnan viides jäsenkokous järjestettiin Helsingissä etäyhteyksin torstaina 29. huhtikuuta. Kokouksessa toiminnanjohtaja Hanna Kokkonen ja puheenjohtaja Simon Huldén esittelivät viime vuoden toimintaa. Vuosi 2020 oli osuuskunnalle hyvä: liikevaihto oli yli 1,6 miljoonaa ja tulos yli 47 000 euroa. Jäsenmäärä kasvoi ja oli vuoden 2020 lopussa 262.
Kokouksessa käsiteltiin myös yritysasiakkaille kehitettävää palvelumallia ja viime vuoden aikana tehtyjä yhteistyösopimuksia. Kokouksen jälkeen pidetyillä jatkoilla keskusteltiin innokkaasti osuuskunnan kehittämisestä. Ennen kokousta hallituksen jäsen Hanna Iittala piti koulutuksen CV:n ja hakemuksen sisällöstä ja visuaalisuudesta.
Kokouksessa valittiin osuuskunnalle uusi hallitus seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Hallituksen valittiin Simon Huldén, Eira Rantanen, Riitta Lehtimäki ja uutena jäsenenä Else Kyhälä. Else on helsinkiläinen kuvajournalisti, joka on tehnyt viimeiset kymmenen vuotta töitä päätoimisesti lehtikuvaajana. Etenkin henkilökuvat ja reportaasit ovat lähellä Elsen sydäntä. Else toimii myös Suomen freelance-journalistit ry:n hallituksessa.