Jari Hemmilä

Jari_Hemmilä

Jari Hemmilä

Toimittaja, tekstit ja viestintä, mainoskampanjat ja muu kaupallinen viestintä, kuvaus

Etelä-Suomi erityisesti pääkaupunkiseudulta Pirkanmaalle muodostaa kaikissa media-alan tehtävissä kotikenttäni. Journalistisesti olen parhaimmillani liike-elämään, terveyteen ja liikuntaan sekä henkilökuvauksiin liittyvissä artikkeleissa.

 

Toimittajana merkittävin työkokemukseni kohdistuu em. osa-alueiden journalistiikkaan sekä sanoma- että aikakauslehdissä, mutta myös radiotyöhön.

 

Artikkelien kokonaisvaltaisen toimittamisen lisäksi olen päätoimittanut Pirkanmaalla ilmestyvää OmaNokiaa, ja valtakunnallisista aikakauslehdistä sekä Suomen Runner´s Worldia että Juoksu & Hiihto-lehteä.

 

Liike-elämän osaajaksi kehityin Pirkanmaalla YritysForum-lehden toimittajana. Liiketoiminnan kohdalla erikoisosaamiseeni kuuluvat myös advertoriaalien toimittaminen ja mediatilan myyntityö.

 

Kaksinkertaisena kirjailijana pohdinnallinen teokseni ”Juoksen, siis olen” ilmestyi keväällä 2020.

 

Yrittäjätaustani ansiosta olen tehtävissäni moniulotteinen uusien ja tuoreiden näkökantojen ja ajatusten esittäjä.